Ikävihamielinen Suomi

Eeva Kainulainen
16.11.2020

Länsimaisessa kulttuurissa on viimeiset vuosikymmenet arvostettu nuoruutta.

Seniorit, ikääntyneet ja vanhukset koetaan rasitteena ja kulueränä, ei ihmisyhteisöjä ja yhteiskuntaa rikastuttavana väestöryhmänä, jolla on paljon tarjottavaa nuoremmille, lähiyhteisöille ja koko yhteiskunnalle. Lastenlapsia he kelpaavat hoitamaan ja tekemään ilmaista talkootyötä, muuten yleinen yhteiskunnallinen arvostus puuttuu. 

Tämä näkyy monissa asioissa. Seuraavassa muutama esimerkki.

Suomi käyttää vanhustenhoitoon selvästi vähemmän rahaa kuin Ruotsi ja Norja. Suomi käytti vuonna 2015 sosiaalimenoista vanhustenhoitoon 12,6 prosenttia, Ruotsi 18,6 prosenttia ja Norja peräti 23,4 prosenttia. Professori Teppo Krögerin (2020) mukaan sekä kotihoito että ympärivuorokautinen hoito ovat toimineet vuosikaudet alirahoitettuina jatkuvasti kasvavien vaatimusten keskellä. 

Ei ihme, että vanhusten huono hoito hoivakodeissa nousi otsikoihin pari vuotta sitten. Ahneus ohitti hyvän ja inhimillisen hoidon. Asiaan luvattiin korjausta. Paljon hyvää on tapahtunut, mutta vieläkään tilanne ei ole riittävän hyvä. 

Kotihoidon ongelmana on tarjonnan riittämättömyys. Lisäksi palvelujen sisältöä on karsittu niin, että se ei enää kata moniakaan päivittäisen elämän välttämättömiä tarpeita.

Työmarkkinoilla suositaan koulutettuja mutta kokemattomia nuoria. Senioriteetti ei ole arvossaan. Yli 55-vuotiaan on lähes mahdotonta löytää työpaikkaa työttömäksi jäätyään. Osasyynä on toki lainsäädäntö, joka langettaa vastuun työntekijän mahdollisista työkyvyttömyyskuluista viimeisen työnantajan harteille. Tätä lainsäädäntöä ei haluta kuitenkaan korjata.

Ikääntyneet työntekijät irtisanotaan kriisitilanteessa herkästi, koska heidät voidaan ohjata ns. eläkeputkeen, eli ansiosidonnaiselle työttömyysturvalle odottamaan työeläkettä. Järjestelmää käytetään surutta hyväksi. 

Eläkeläisten verotus on korkeampaa kuin työssä käyvien. Jos eläkkeensaajan veroastetta verrataan esimerkiksi 53 vuotta täyttäneeseen palkansaajaan, eläketulo on palkansaajaa kireämmin verotettua tulovälillä 1 300-3 500 euroa kuukaudessa. Suurimmillaan ero on eläkeläisen tappioksi noin 2 000 euron eläketulon eli keskimääräisen eläkkeen kohdalla. Asiasta on oltu yhteydessä poliittisiin päättäjiin, mutta epäkohtaa ei korjata. Ns. taitetun eli leikatun indeksin kohdalla on samoin. Puolue-eliitillä näyttää olevan hiljainen yhteinen sopimus, että taitettuun indeksiin ei kajota.

Eläkeläisköyhyys on todellinen ongelma Suomessa. Meillä on noin 1,6 miljoonaa eläkettä saavaa henkilöä, joista ainakin 14 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella. Kaksi kolmasosaa heistä on naisia. Alimpia eläkkeitä on viime aikoina hiukan nostettu, mutta ihmiset eivät tule pienellä eläkkeellä vieläkään toimeen ainakaan kaupungeissa. He joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen selviytyäkseen, vaikka toimeentulotuki on alun perin tarkoitettu tilapäiseksi tukimuodoksi, ei pysyväksi tueksi. 

Aaro Harju

filosofian tohtori, järjestöneuvos

Suomen Senioriliikkeen varapuheenjohtaja