« aihelistaan

Työeläkeverallisuus.


  • nimimerkki

    Esko Järvenpää

    11.6.2018 klo 15:43
    Työeläkevarallisuus kasvaa vuosittain. Viimevuoden 2017 lopussa työeläkelaitosten kassojen varallisuus oli kasvanut edellisestävuodesta 10 miljardia euroa ja on nyt saavuttanut 200 miljardin nettosijoitusvarallisuuden, tuoreen Työeläkelehden 3:2018 mukaan.

    Eläke- euroja maksettiin 27 miljardin arvosta ja se jakautui niin, että työeläkemaksuista kerättiin 21 miljardia ja loput sijoitustuotoista 14 miljardia, joista jäi vielä yli puolet kasvattamaan sijoitusvarallisuutta. Se on kasvava työkalu tulevaisuuden eläkkeiden rahoitukseen.

    Syntyvyyden lasku ei useista huolikirjoituksista huolimatta aiheuta pikaista ongelmaa kertoo työeläkeyhtiö Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander (AL 28.42018). Vaikutukset tuntuvat vasta vuodesta 2050 eteenpäin, jos syntyvyys ei palaudu aikaisempien vuosien tasolle.

    Täyden eläkkeen ansaitsijoita on syytetty perusteettomasti jopa ahneeksi sukupolveksi, mutta näin ei nyt sitten ole, asiantuntija tahojen mukaan. Tiedämme myös, että eläkeläiset ovat tyytyneet kohtaloonsa taitetun indeksin ja ankaramman verotuksen osalta, vaikka se alentaa selvästi heidän ostovoimaansa.

    Eläkkeiden taitettu indeksi ja korkeampi verotus koetaan kuitenkin epäoikeudenmukaisena ja syrjivänä, luvattiinhan meille aikanaan, kun eläkemaksuja ryhdyimme maksamaan, täysi eläke ja sen päivitys palkankorouksia seuraten. Viikonvaihteessa puoluekokouksessa kokoomus lupasi keskituloisille verohelpotuksia, mutta unohti miljoonan eläkeläisen yliverotuksen.

« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Työeläkeverallisuus.