« aihelistaan

Myös Juha Sipilän hallitus leikkasi eläkkeitä pysyvästi.


  • nimimerkki

    Esko Järvnpää

    17.9.2018 klo 16:24
    Eläkeläisillä kun ei ole edunvalvontaa, niin jopa maan hallitus käytti sitä hyväkseen. Työeläke 4:2014 lehti kirjotti aikanaan, että eläkkeisiin tehtiin vuonna 2015 tavallista matalampi tarkistus 0,4 %. Hallitus päätti maltilliseen palkkakehitykseen vedoten pienentää myös eläkkeisiin kohdistunutta korotusta, joka muutoin olisi ollut lain mukaan1,1 %. Muutosta ei näköjään kompensoitu myöhemmin seuraavien vuosien indeksitarkistuksissa, vaan muutos on pysyvä.

    Nyt on pakko mennä politiikan puolelle, Miettusen ja Lipposen hallitukset leikkasivat eläkkeitä ja nyt sitten vielä tämä Juha Sipilän hallitus. Keskusta puolue johtaa tätä murheellista kisaa. Eduskunta käsitteli maaliskuussa 2017 kansalaisaloitteen, jonka tavoitteena oli muuttaa työeläkeindeksi palkkatasoindeksiksi. Eduskunta kuitenkin hylkäsi ehdotuksen jolla olisi korjattu sosiaalinen syrjintä.

    Suomen Senioriliike sai aikaan tämän aloitteen, mutta sekin varoo puuttumasta politiikkaan, ikään kuin eläkeläisiltä tämä kansanhuvi olisi kielletty, voi ollakin, mutta heidän omasta tahdostaan, äänioikeutta meiltä ei ole viety. Eläkeläiset joita 1,2 miljoonaa työeläkkeen saajaa, miettivät tarkkaan keitä äänestävät ensikevään eduskuntavaaleissa. Taloudellista ikäsyrjintää voidaan kaventaa ainoasataan, eduskunnassa jos perustuslakia kunnioittavia ehdokkaita löytyy.

  • nimimerkki

    Kimmo Kiljunen

    17.9.2018 klo 19:47
    Arvoisa Esko Järvenpää,

    Olette oikeassa, että Sipilän hallitus on heikentänyt eläkkeensaajien eläketurvaa ja elinehtoja laajemmalla leikkauslistalla kuin yksikään toinen Suomen hallitus. Joukossa on mm. kansaneläkeindeksin jäädytys, palvelumaksujen korotukset, lääkekorvausten pienentäminen, eläketulovähennysten vähentäminen jne.

    Sen sijaan mainitsemanne työeläleindeksikorotuksen alennus 0,4 %:iin 1,1 %:n sijasta 1.1.2015 tehdyssä indeksitarkistuksessa, oli edellisen Kataisen hallituksen aikaansaanosta.

    Kaikki hallitukset ovat vuodesta 1991 heikentäneet monin tavoin eläkeläisten elinehtoja. Ikäihmisten etuuksia on viimeiset vuosikymmenet heikennetty enemmän kuin yhdenkään toisen väestöryhmän koskaan Suomessa.

  • nimimerkki

    jokunen

    15.10.2018 klo 10:20

    Häpeä Sipilä et anna minkäälaista arvoa eläkeläisille pidät meitä kuin olisimme jätesäkkiä!
    Sipilän Hallitus on Suomen Historian surkein hallitus!!
    Me eläkeläiset 1,2 milj. eläkeläistä tulemme varmasti muistamaa tulevissa vaaleissa siis muistakaa nyt on meidän aika puhua ja vaikuttaa!

    Terveisin!
    Senioriliikkeen jäsen!

  • nimimerkki

    Seniori

    30.11.2018 klo 10:43
    Nyt pieneläkeläiset joukolla äänestämään puoluettä, joka korjaa pieneläkeläisten asijat. Porvarihallitus on huonontanut pieneläkeläisten toimeentuloa, ja ei tälläinen toiminta voi loputtomiin jatkua. Köyhät on jo riittävän kyykkyyn painettu.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Myös Juha Sipilän hallitus leikkasi eläkkeitä pysyvästi.