BLOGI

« aihelistaan

Hankeyhteiskunta on heiveröinen ratkaisemaan vanhojen ongelmia


  • nimimerkki

    Briitta Koskiaho

    30.10.2018 klo 21:43
    Suomi elää hankkeista eli julkisen sektorin hyväksymistä ja kolmannen sektorin toteuttamista hankkeista tai julkisen sektorin omista kehittämisprojekteista. Kolmannen sektorin hankkeet saavat rahoituksensa STEAn projektirahoituksesta. Se kestää muutaman vuoden. Tänä aikana saadaan aikaan jokin uusi toimintamalli, jolla tukitaan yhtä yhteiskunnallista ongelmaa. Usein käy niin, että myös hankkeella aikaansaatu toiminta loppuu rahoituksen päättyessä. Se voi poikia ideoita johonkin muuhun ympäristöön tai sitten ei.
    On kohtalokasta, jos hanketoimintamalli vie suuren osan yhteiskunnallisen toimijan henkisestä kapasiteetista ilman jatkuvuutta. Erityisen pulmallista pätkätoiminta on sosiaalisten ongelmien ratkaisemisen yhteydessä ja sellaisten ryhmien elämän ongelmissa, jotka ovat muita heikommassa asemassa. Sosiaalisia ongelmia harvoin ratkaistaan muutaman vuoden projekteilla. Heikkojen ryhmien asioita ei selvitetä sillä, että hanke kohdistaa huomionsa ryhmään yhdellä paikkakunnalla muutaman vuoden ajan.
    Ikääntyneet, vammaiset ja pitkäaikaissairaat ovat aikuisryhmiä, joiden asioitten hoito vaatii pysyvää, pitkäaikaista, luotettavaa ja eettisesti korkeatasoista apua. Hankeyhteiskunta ratkaisee vain harvoin näiden ryhmien ongelmia kestävästi.
    Otan esimerkin parhaillaan meneillään olevasta Ihan pihalla? –kansalaistutkimuksestamme, joka kohdistuu vanhojen ihmisten asioitten ajamisen ongelmaan. Kysymys siitä, että muuten itsenäisesti asuvat ja elävät vanhat ihmiset alkavat tarvita tukea arkielämän velvoitteiden hoitamisessa. Yhteiskunnan monimutkaistuminen ja digitalisoituminen vie kehitystä siihen suuntaan, että on entistä vaikeampi seurata itse esimerkiksi julkisen sektorin palvelujen kustannusten muodostumisperusteita. On hankala tehdä oikaisua saamiinsa esimerkiksi Kelan tai verotuksen päätöksiin, jos ne tuntuvat vääriltä.
    Erityisen mutkikkailta oikaisut ja valitukset tuntuvat julkisen hallinnon vähitellen vaatiessa, että sen kanssa pitää asioida netissä. Tämäkään ei riitä, koska valtion kärkihankkeisiin kuuluu asiakaspalvelujen mobiilistaminen eli asiointi kansalaisten kanssa älypuhelimien ja tablettien välityksellä.
    Mutkikkuus tulee siitä, että suurin osa vanhoista ihmisistä, yli 75 vuotta ylittäneistä, ei ole tottunut nettiasiointiin puhumattakaan älykännyköiden käytöstä esimerkiksi laskujen maksamiseen. Eri tutkimuksissa viime vuosilta on yhtenevästi todettu, että erilaiset uudet tekniset tavat toimittaa asioita tuntuvat raskailta niiden kohdalla, jotka ovat työikäisaikanaan tottuneet toisenlaisiin toimintatapoihin. Epävarmuus ja tilanteiden hallitsemattomuus on ehkä keskeisin yhteinen nimittäjä. Tämä tulee hyvin selvästi ilmi myös tutkimusprojektimme kertomuksista, joilla kansalaistutkijat kuvaavat omia elämäntilanteitaan.
    Onko siis järkevää lisätä vanhojen ikäluokkien epävarmuutta ja ahdistusta elämässä yhteiskunnan toimintojen muuttamisella? Yleensä nämä muutokset tehdään nuorten nopeasti sopeutuvien ehdoilla ja vasta jälkikäteen aletaan miettiä kompensaatiokeinoja syrjään jääville ryhmille. Julkisen sektorin kompensaatiokeino palvelujen mobiilistamisessa on kehittää kuvapuhelinyhteyksiä niille, jotka ovat jo kotihoidon piirissä. Tämä ryhmä on vanhoista ikäryhmistä vain marginaalinen. Muiden odotetaan sinnittelevän joukon jatkona.
    Eri tahot, järjestöt, ja myös kunnat tarjoavat erilaisia nettiopastuskursseja ja –pisteitä ”siellä sun täällä”. Eri potilasjärjestöt neuvovat siiloutuneesti ja koordinoimattomasti kohderyhmiään eri ongelmissa. Vaadittaisiin pitkäjännitteisyyttä ja hyvää koordinaatiota tälle tärkeälle yhteiskunnalliselle työlle. Pallo on julkisella sektorilla ja lainsäädännössä.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Hankeyhteiskunta on heiveröinen ratkaisemaan vanhojen ongelmia