BLOGI

« aihelistaan

Taitetun indeksin palauttaminen ansioindeksin mukaiseksi ja eläkeläisten "raippaveron" poistaminen


  • nimimerkki

    Lauri Oinonen, kansanedustajaehdokas (kesk) numero 258, Helsink

    10.4.2019 klo 17:00
    Eläkeläisiä kurjistava taitettu/leikattu indeksi tuhoaa eläkkeitä ja eläkeläisten ostovoimaa. Tilapäiseksi tarkoitettu 1990-luvun puolivälissä tehty taitettu eläkeindeksi on kuihduttanut yli kolmanneksen eläkeläisten ostovoimasta tuona aikana.
    Jos inflaatio kiihtyy, kiihtyy myös taitetun indeksin tuhovoima kaiken käisten eläkeläisten ostovoimaan. Asia huutaa korjausta.

    Toinen eläkeläisiin kohdistuva vääryys on tuloveron lisäksi määrätty eläketulovero, eli ns. "raippavero". Ongelmia lisää se, että eläkeläiset eivät voi mennä lakkoonkaan oikeuksiensa puolesta. Siksi on ollut pakko ihan itse ryhtyä ehdokkaaksi ja nyt HELSINGISTÄ Keskuntan listalla.

    Haluan palata takaisin työpaikallleni eduskuntaan ja annan sitoumuksen, että jo juhannukseen mennessä 2019 olen tehnyt lakialoitteet taitetun indeksin palauttamisesta ansioindeksin mukaiseksi ja ns. "raippaveron" poistamisesta.

    Nyt tarvitsen ääniä, jotta voin kohta toimia. Kirjoita siis vaalilippuun 258. Lauri Oinonen, Helsinki kiittää!
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Taitetun indeksin palauttaminen ansioindeksin mukaiseksi ja eläkeläisten "raippaveron" poistaminen