Oikein rauhaisaa joulunaikaa ja parempaa vuotta 2024
Joulu on taas ovella. Monelle meistä muistuvat mieleen lapsuuden joulu, sen valmistelu, lahjat, joulun tunnelma ja tuoksut. Vaikka maailmalla myrskyää ja on levotonta, kotosuomemme on onneksi turvassa ja voimme jouluakin viettää luottavaisin mielin.
Suomi sai viime keväänä maalle uuden hallituksen. Julkista taloutta tasapainotetaan tilanteessa, jossa talouden taantuma uhkaa syventyä. Senioriliike on kirjannut omat tavoitteensa selkeästi. Ne, jotka elämänsä ovat töitä tehneet ja hyvinvoinnin rakentaneet, ovat vuosien varrella taloustalkoisiin jo riittävästi osallistuneet. Noin 2/3 eläkeläisistä ansaitsee alle 2000 e/kk. Alle tuhannen euron takuueläkettä saa noin 100 000 suomalaista. Leipäjonoissa eläkeläiset ovat tuttu näky.
Eduskuntavaalien alla puolueet lupasivat ikäihmisille parempia palveluita ja toimeentuloa. Käynnistyneet Hyvinvointialueet ovat vaikeuksissa samanaikaisesti, kun ikäihmisten palvelujen tarve kasvaa. Niin palvelumaksut kuin lääkkeiden hinnat ovat nousussa, jopa omaishoitajien jo nyt alhaisia korvauksia on monin paikoin alennettu. Saammeko jatkossa yhdenvertaisesti entistä heikommat julkiset vanhuspalvelut?
Tilanne on haastava, tarvitaan priorisointia ja konkreettisia toimenpiteitä. Niitä on Senioriliike esittänyt kuluneen vuoden varrella useita alkaen eduskuntavaalitavoitteista, jotka edelleen ovat ajankohtaisia.
Niin palveluihin, toimeentuloon kuin osallisuuteen liittyviä asioita pidämme esillä myös tulevana vuotena. Edunvalvontaa tehostetaan, madiavaikuttamiseen panostetaan. Tavoitteenamme on myös koota senioreita kokoava laaja konferenssi/tilaisuus ensi kesän alkuun.
Uutena asiana käynnistämme Sirkka-Liisa Kivelän ideoimat tarinankerronta- ja muisteluryhmät, joissa osallistujat kertovat elämästään ja muistelevat menneitä turvallisessa ympäristössä osaavan vetäjän johdolla. Ryhmien työn edistyessä myös valokuvien ja muiden muistojen digitalisointivoi voi tulla ajankohtaiseksi. Niiden kautta oma elämä voidaan onnistuessaan saattaa jopa julkaistavaan muotoon. Silloin meidän jokaisen ainutkertaisesta tarinasta jää pysyvä jälki, jota myös jälkipolvet voivat tarkastella.
Nyt kannattaakin seurata myös liikkeemme nettisivuja, olla aktiivinen, tulla mukaan ja tuoda myös kaverinsa.
Toivotan kaikille Senioriliikkeen jäsenille, tukijoille ja ystäville oikein rauhallista Joulua ja Hyvää uutta vuotta 2024.
Reijo Vuorento
Puheenjohtaja