Mikkelin seutu

Senioriliikkeen Mikkelin alueyhdistys oli mukana Mikkelissä, Stellan Tähtitorilla 4.5.2018 pidetystä ”Selvästi Seniorina” – tapahtumassa. Kuvassa yhdistyksen sihteeri Seija Korpinen.

Senioriliikkeen Mikkelin Alueyhdistys ry mukana ”Selvästi Seniorina” – tapahtumassa”

 

Mikkelin alueyhdistys oli mukana Stellan Tähtitorilla 4.5.2018 pidetyssä ”Selvästi Seniorina” – tapahtumassa. Tapahtuman järjestäjänä oli Mikkelin ehkäisevän päihdetyö ja yhteisöpedagogiopiskelija/XAMK. "Me edustimme Suomen Senioriliikkeen Arvokkaan vanhuuden puolesta ry/Senioriliikkeen Mikkelin Alueyhdistys ry:tä, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Korpinen.Tilaisuudessa saimme ensi kertaa esitellä Beach Flag – hainevä ”purjeen.” Esiintyessämme käytimme nimikilpiä tuomaan esille edustamamme yhdistyksen, joka on myös hyväksi havaittu – suositellaan…, sanoo Pertti.  Eri järjestöjen edustajia oli paikalla 12.

"Näissä yleisötilaisuuksissa olemme tiedostaneet mm. yhden puutteen, nimittäin mukaan annettava lyhyt esittely toiminnastamme. Ryhdymme kokoamaan yhdistyksellemme taitelehtistä, jonka voi antaa kaikille asiasta kiinnostuneille. Kirjallisuutta oli myös esitteillä, ja muuta kirjallista esitettä".

Seniorilehteä jaettiin 60 kpl, joita olisi mennyt huomattavasti enemmänkin. " Emme osanneet varautua niin erinomaisen hyvään yleisömenestykseen, esittelypöytämme ympärillä. Tukkimiehen kirjanpidon mukaan, pöytämme eteen pysähtyneitä, ja asiasta kiinnostuneita henkilöitä oli noin 65 – 70 henkeä"

Yhdistyksen hallitus, 4 henkilöä oli mukana yhtä lukuun ottamatta, esittelemässä toimintaa. Välillä syntyi lähes ruuhkatilanne, kuitenkin kaikesta selvittiins kunnialla.

"Yhtä meille hyvin tärkeää asiaa pitää erityisesti korostaa, nimittäin yhdistyksemme näkyvyyttä ulospäin.  Olemme todenneet, miten hyödylliseksi on osoittautunut 5.5.2017 tapahtunut rekisteröityminen yhdistysmuotoiseksi ry:ksi! Meidät otetaan vastaan aivan eri asenteella kuin vanhalla menetelmällä toimiessamme, toimikuntamuotoisena", Pertti sanoo.

 

Mikkelin vanhusneuvoston kokouksiin mukaan Senioriliikkeen edustaja

PDF-tiedostoPöytäkirjan ote-Kaupunginhallitus - 12.03.2018 klo 14_00.pdf (33 kB)
Senioriliikkeen Mikkelin seudun alueyhdistys teki Mikkelin kaupunginhallitukselle eistyksen vanhusneuvoston varaedustajan kutsumisesta kokouksiin myös silloin kun varsinainen edustaja on paikalla. Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen. Näin ollen Senioriliikkeen edustajana kokouksissa on varajäsen Kaija Rautiainen. Liitteenä kaupunginhallituksen päätös ja perustelut.
Kuvassa vasemmalta Mikkelin alueyhdistyksen varapuheenjohtaja Kaija Rautiainen, keskellä puheenjohtaja Pertti Korpinen ja oikealla sihteeri Seija Korpinen. Kokouksesta oli poissa rahastonhoitaja Eila Hyttinen ja hallituksen jäsen Kauko Jylhänniska.

Senioriliikkeen Mikkelin alueyhdistyksen hallitus on aloittanut toimintansa. 

Mikkelin Alueyhdistys on hyväksytty Esteryn - Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry:n jäseneksi, 21.8.2017.

Mikkelin alueelle perustettu Senioriliikkeen jäsenyhdistys

 

Senioriliikkeen Mikkelin alueen aktiivit ovat perustaneet alueyhdistyksen. Yhdistys on ensimmäinen Senioriliikeen rekisteröity alueyhdistys. Yhdistyksen nimi on Senioriliikkeen Mikkelin alueyhdistys ry. Puheenjohtaja on Pertti Korpinen. 

 

PDF-tiedosto2017_511386Y_paatos.pdf (447 kB)
Senioriliikkeen Mikkelin alueyhdistyksen säännöt

 

***********

 

SUOMEN SENIORILIIKE Ry:n Mikkelin Alueosasto

järjesti avoimen yleisötilaisuuden ajankohtaisista asioista, 6.2.2017, klo 13.00 – 16.00.

Mikkelin kaupungin virastotalo, lounasravintola

Ohjelma

  • Lääkkeiden omavastuut, muutokset, korvattavuudet…

        Apteekki Stella, proviisori Tuomas Tiilikainen

  • SSLry:n toiminta, alueosastojen toiminta, sekä niiden rekisteröinti ry:ksi…

        Eeva Kainulainen, SSLry:n pääsihteeri

  • Kansalaisaloite, eläkkeiden indeksimuutos…

        SSLry:n hallituksen jäsen, Heikki Ranki

Tilaisuuden sponsorina toimi, APTEEKI STELLA, Mikkeli